Viikonloppuna Ikurissa yli 400 pientä ja vähän isompaakin telinevoimistelijaa kamppaili Suomen Voimisteluliiton mestaruuksista. Tampereen Sisu sai mestaruuksia peräti yhdeksässä eri sarjassa.

Mestaruuksien lisäksi kisailtiin myös naisten ja miesten edustuspaikoista huhtikuussa Romaniassa pidettäviin telinevoimistelun EM-kilpailuihin. Naisten puolella Tampereen Sisun Rosanna Ojala onnistui erityisesti hypyssä ja permannolla sen verran hyvin, että sai varmistettua paikkansa EM-kisajoukkueeseen yhdessä helsinkiläisen Maija Leinosen kanssa. Rosanna itse asennoitui karsintaan enemmän harjoituksena kuin kilpailuna. Nyt kisapaikan varmistuttua voi keskittyä tuleviin tärkeisiin kisoihin, kuten maailmancupiin sekä EM- ja SM-kilpailuihin. Tampereella käydyssä kilpailussa Rosanna jäi vielä 3-4 pisteen päähän kauden tavoitetasosta.

   

Rosanna
Rosanna Ojala, kuva Mika Kanerva

 

 Tyttöjen korkeimmassa kilpailuluokassa, eli maajoukkuelinjan 5-luokassa Sisu sai kaksoisvoiton Anna-Maria Kyyhkysen ottaessa kultaa ja Helmi Tuohimäki hopeaa. Kauden avauskilpailussa Anna-Maria sai ensimmäisen kerran kilpailussa onnistuneen urhovoltin hypyssä ja Helmi nojapuilla vaikean Ginger-irrotuksen. Parannettavaa molemmille vielä sarjoihin jäi, joten seuraavassa kilpailussa 3 viikon päästä Helsingissä voi myös odottaa hyviä sijoituksia.

Tyttöjen toiseksi korkeimman luokan voitti odotetusti Tampereen Voimistelijoiden Iida-Maria Vänni. Hopealle ylsi yllättäen Tampereen Sisun Essi Vänttinen, joka oli tämän luokan nuorin osallistuja. Essi sai kilpailussa upeat 4-ottelupisteet 47.8. Kisan viides oli Fanni Ruuhonen.

Essi
Essi Vänttinen, kuva Teemu Vänttinen

Tyttöjen puolella mestaruuksia saivat myös D-luokassa sarjan nuorimpiin kuulunut Sisun Hertta-Sofia Hiekkataipale sekä C-luokassa Serafina Niininen. C-luokan vanhemmissa Mila Ketola sai pronssisen mitalin. Tulevaisuus näyttää siis sisulaisten vinkkelistä sangen lupaavalta!

Hertta
Hertta-Sofia Hiekkataipale, kuva Anna Tanninen

 

   

Serafiina
Serafiina Niininen, kuva Anna Santanen

Tampereen Sisun pojat jatkoivat siitä, mihin viime syksynä JunnuGym -mestareina jäivät: seitsemän eri luokan kilpailusta Sisulaiset nappasivat kuusi kultamitalia.

 

Päivän kovatasoisin mestari oli nuorten sarjan voittanut Sisun Eeli Mikkola, joka teki 6-ottelussa pisteet 72,4. Uuden olympiadin sääntömuutosten myötä Eelin pisteet ovat hyvää kansainvälistä tasoa. Nuorten sarjan kakkonen oli nojapuilla haparoinut Sisun Tarmo Kanerva 72,15 ja kolmas Espoon Robert Kirmes 67,15.

5-luokassa voiton vei Sisun taskuraketti Joona Reiman perussarjoilla pistein 62,45. Toinen oli Sisun Oula-Pekka Äijänen 60,5.

4-luokan eliitissä Sisulaiset superlupaukset nappasivat kolmoisvoiton järjestyksessä Aaro Korpi, Juuso Pelttari ja Aaro Harju.

4-luokan kilpasarjassa tuliaisina oli Ilari Huovisen ja Eetu Kujanpään juonima kaksoisvoitto.

3-luokassa kovan kilpailun keskenään kävivät Sisun Taavi Jaakola ja Niila-Petteri Äijänen. Tällä kertaa Taavi vei voiton vajaan kymmenyksen erolla. Kova työmyyrä Anssi Korhonen nappasi pronssin.

IMG_8228
Taavi Jaakola, Niila-Petteri Äijänen ja Anssi Korhonen

 

2-luokassa voiton otti varmoilla ja tyylikkäillä sarjoilla Sisun Aarne Pulkkinen ja pronssille voimisteli Sisun Marko Mero.

Ykkösluokassa voitto lipsahti VSK-U:n Jimi Eskeliselle viidensadasosan erolla Sisun tulevaisuuden tähtiin Topi ja Taavi Jaakolaan sekä Anttu-Tapio Äijäseen.