Naisten telinevoimistelu
Naisten telinevoimistelussa kilpaillaan neljällä telineellä: hypyssä, nojapuilla, puomilla ja permannolla. Lajia voi harrastaa niin omaksi iloksi kuin kilpailumielessäkin.
Telinevoimistelussa harjoitellaan monipuolisesti voimaa, liikkuvuutta, tasapainoa, koordinaatiota ja kehonhallintaa. Harjoituksissa opitaan muun muassa erilaisia liikkeitä, hyppyjä, ja tasapainoelementtejä. Kilpailuissa voimistelijat esittävät telineillä liikesarjoja, joiden arvioinnissa huomioidaan sekä liikkeiden vaikeustaso että suorituksen puhtaus ja hallinta.
Telinevoimistelu sopii kaikenikäisille harrastajille. Lajin parissa voi kehittää fyysisiä taitoja, haastaa itseään ja kokea onnistumisen elämyksiä turvallisesti omien tavoitteiden mukaisesti.
Ryhmät
Esivalmennusryhmät ovat tavoitteellisesti harjoittelevia ryhmiä, joissa harjoitellaan ikä- ja taitotasojen mukaisesti. Valmennusryhmissä harjoitellaan telinevoimistelun perus lajitaitoja, sekä rakennetaan vahvaa pohjaa voima- ja liikkuvuusalueelle. Valmennusryhmästä voimistelija voi omien kykyjensä ja motivaationsa mukaan ponnistaa kohti huippuvoimistelua ja siirtyä kilparyhmään, tai vaihtoehtoisesti harrastekilparyhmään. Esivalmennusryhmiimme voi osallistua jo parivuotiaasta.
Harrastekilparyhmissä voimistelua voi harrastaa ilman suuria harjoitusmääriä. Harrastekilparyhmät harjoittelevat kolme kertaa viikossa. Kilpailuihin osallistuminen on mahdollista, mutta ei pakollista. Harjoittelu ryhmässä on mukavaa, monipuolista ja tavoitteellista voimistelua. Harrastekilparyhmistä löydät lisää tietoa täältä!
Kilparyhmissä harjoittelu on erittäin tavoitteellista ja harjoitusmäärät kasvavat johdonmukaisesti. Tämä vaatii voimistelijalta ja koko perheeltä sitoutumista pitkäjänteiseen harjoitteluun ja harjoitusmääriin. Kilparyhmämme harjoittelevat määrällisesti enemmän ja tavoitteellisemmin, kuin harrastekilpa- ja valmennusryhmämme.
Kilparyhmässä harjoittelu on tavoitteellista ja harjoitusmäärät nousevatkin tavoitteista ja taitotasosta riippuen nopeasti melko suuriksi. Harjoitteluaktiivisuus ja niissä viihtyminen ovat ratkaisevia asioita kehittymisen kannalta. Ryhmävaihdoksia tulee vuosien mittaan, jotta kunkin harjoitusryhmän keskinäinen taso säilyy riittävän samanlaisena. Kehityskaaret ovat yksilöllisiä ja seura kannustaa oman tason löytämiseen. Perheeltä ja voimistelijalta edellytetään sitoutumista käydä harjoituksissa ja tukea lapsen kehitystä sen eri vaiheissa.
Lajivastaava
Janina Soimaniemi, janina.soimaniemi (at) tampereensisu.fi