
Tampereen Sisussa on tarjolla joukkuevoimistelua esivalmennusryhmistä aina kansainväliselle huipputasolle asti. Joukkuevoimistelussa maailmanmestaruuskilpailuja on järjestetty vuodesta 2000 lähtien (pl. vuosi 2020 – Koronapandemia). Euroopan mestaruuskilpailuja on järjestetty vuodesta 2016 lähtien ja ne käydään joka toinen vuosi.
Tampereen Sisun edustusjoukkueet ovat niin naisissa kuin nuorissakin saavuttaneet lukuisia mitaleja maailmanmestaruus-, Euroopan mestaruus- ja Suomenmestaruuskilpailuista.
Naisten edustusjoukkue on joukkuevoimistelun maailmanmestaruuskilpailuista saavuttanut viimeisimmän kultamitalin vuonna 2021. Nuorten edustusjoukkue on voittanut maailmanmestaruuskilpailuista kultamitalin vuonna 2022.
Edustusjoukkueet ovat vuosien varrella tehneet yhteistyötä Coco Sportin, Sport Club Vantaan ja Tanssi ja Voimisteluseura Illusionin kanssa.
Joukkuevoimistelun valmennustiimimme koostuu oman alansa huipuista. Valmennuksen ydintiimiin kuuluvat Titta Heikkilä ja Teija Kukkala, jotka ovat mukana kehittämässä toimintaa läpi koko valmennusketjun. Lisäksi huippujoukkueidemme elämyksellisistä koreografioista vastaa maailmankuulu koreografi Antton Laine.
Joukkuevoimistelun kilpailuohjelma on musiikkiin sommiteltu taiteellinen ja urheilullinen kokonaisuus, satojen tai jopa tuhansien tuntien yhteisen työn tulos. Pakollisten vaikeusosien lisäksi kokonaisuuden sitovat yhteen jatkuva, virtaava liike sekä ohjelman tunnelma tai teema, jota liikekieli, musiikki, puvut ja ohjelman taiteelliset liike-elementit ilmentävät. Joukkuevoimistelun ydin ovat vaadittaviin vaikeusosiin kuuluvat virtaavat vartalon liikkeet. Kokonaisuuden kruunaavat eläytyminen ja ilmaisu.
Joukkuevoimistelu on hyvä lajivalinta, jos haluaa kehittää voimaa, nopeutta, vartalonhallintaa, liikkuvuutta ja koordinaatiota sekä kokea liikunnan ohella taiteellisia elämyksiä.

Yhteydenotto
Tesomankatu 33
33310 Tampere
Lajivastaava:
teija.kukkala@tampereensisu.fi
Laskutus:
laskutus@tampereensisu.fi