Tampereen Sisun strategia määrittelee seuran toiminnan tarkoituksen, suunnan ja keskeiset periaatteet. Strategia ohjaa seuran arkea niin hallinnon, harrastetoiminnan kuin kilpavoimistelunkin osalta. Sen toteuttamisessa tärkeässä roolissa ovat seurajohto, valmentajat ja kaikki harrastajat.
Arvot
YHTEISÖLLISYYS
Toimintamme rakentuu vahvalle yhteenkuuluvuuden tunteelle. Tekemisen ytimessä on myönteinen ja innostava ilmapiiri.
Jokainen jäsen, liikkuja ja toimija kuuluu samaan Sisu-perheeseen, jossa kannustetaan, tuetaan ja iloitaan yhdessä.
LAATU
Lapset ja nuoret ovat toiminnan keskiössä. Tarjoamme turvallista, kehittävää ja innostavaa toimintaa, joka tukee kokonaisvaltaista kasvua ja liikunnan iloa. Mahdollistamme erilaiset tavat osallistua ja kehittyä. Tarjoamme vaihtoehtoisia polkuja niin liikkujille kuin seuratoimijoille, huomioiden yksilölliset tavoitteet ja lähtökohdat.
ASENNE JA VASTUU
Toimimme sisukkaasti ja periksiantamattomasti. Kannustamme yrittämään, kehittymään ja nousemaan haasteiden yli yhdessä. Kannamme vastuun toiminnastamme, ihmisistä ja ympäristöstä. Toimimme eettisesti, turvallisesti ja kestävällä tavalla kaikkia kunnioittaen.
Visio ja missio
VISIO
Tampereen Sisu on valmennuksen laatujohtaja ja kilpaurheilijan sekä harrastajan seuravalinta.
MISSIO
Tampereen Sisu tarjoaa kansainväliset vaatimukset täyttävää huippuvalmennusta huippuolosuhteissa. Järjestämme laadukasta harrasteliikuntaa kaikenikäisille.