Esivalmennusryhmämme harjoittelevat Ikurin liikuntahallilla kaksi kertaa viikossa. Ryhmiin otetaan mukaan
5 – 8 -vuotiaita poikia – mukaan tulo ei edellytä aiempaa lajitaustaa.
Valmennuksesta vastaa seuramme lajivastaava kasvatustieteiden kandi ja ammattivalmentaja Riku Koivunen sekä englannistakin valmennuskokemusta hakenut Matias Härö.

Esivalmennusryhmissä harjoitellaan voimistelutaitoja kehittäen liikkuvuutta, voimaa, nopeutta ja ketteryyttä. Harjoittelussa otetaan huomioon myös kasvavan lapsen herkkyyskaudet. Perusvoimistelutaitojen karttuessa tutustutaan telinevoimistelun lajiliikkeisiin.

Esivalmennuksen tavoitteena on valmistaa voimistelijat etenemään Suomen Voimisteluliiton urapolun mukaisesti kohti huippuvaihetta lapsuus- ja valintavaiheiden kautta. Näistä ryhmistä on mahdollista iän ja taitotason kasvaessa siirtyä telinevoimistelun valmennusryhmiin.

Valmennusryhmä Dinoliskot

Dinoliskot on miesten telinevoimistelun valmennusryhmä, joka harjoittelee Ikurin liikuntahallilla kolme kertaa viikossa. Ryhmä koostuu 6-7 vuotiaista, tavoitteellisesti harjoittelevista pojista. Ryhmän vastuuvalmentajana toimii Matias Härö.

Mikäli kiinnostuit esivalmennusryhmien toiminnasta, voit tulla mukaan ilmaiselle kokeilukerralle!

HUOM!

Täydennämme ryhmiä jatkuvasti, joten ota rohkeasti yhteyttä ja sovi ilmainen kokeilukerta!

Tesomankatu 33
33310 Tampere

Lajivastaava: 
joni.koivunen@tampereensisu.fi

Laskutus: 
laskutus@tampereensisu.fi