Cheer 2

Cheerleading on Yhdysvalloista lähtöisin oleva monipuolinen joukkuelaji, joka yhdistää tanssia, permanto-ja ilma-akrobatiaa, stuntteja (eli nostoja) sekä kannustushuutoja. Peruskuntokaudella keskitymme pääosin stuntteihin, näyttäviin pyramideihin, sekä akrobatian ja lihaskunnon kehittymiseen yksilötasolla. TSC tarjoaa erittäin monipuoliset harrastemahdollisuudet niin lajia aloitteleville kuin kokeneemmillekin kilpailijoille eri joukkueiden muodossa.

Kilpaileminen:

Kilpaileminen on olennainen ja hauska osa kilpacheerleadingiä, johon TSC:ssäkin pääsääntöisesti keskitytään.  Kilpailuja on eri tasoisia, joten ryhmä voi valita näistä itselleen sopivan tason. Kuitenkaan TSC:iin kuuluminen ei tarkoita sitä, että kilpaileminen olisi pakollista. Jaoston toiminnassa on mukana myös monta aloittelijatason joukkuetta, jotka eivät kilpaile lainkaan.

Kilpailuja järjestetään monessa eri sarjassa. Perinteisen cheer-sarjan lisäksi on mahdollista kilpailla myös tanssi-, ryhmästunt- sekä paristunt-sarjoissa. Sarjoittain ohjelmassa vaihtelee mm. pakolliset osuudet sekä ohjelman kesto ja arviointiperusteet. Pääpainona kuitenkin arvostellaan jokaisessa sarjassa suorituspuhtautta, tiukkuutta, vauhdikkuutta, varmuutta, innostavuutta ja tietenkin näyttävyyttä.