Yksittäisistä poissaoloista ei tarvitse erikseen ilmoittaa, pidemmistä poissaoloista on hyvä laittaa viestiä: harrasteliikunta@tampereensisu.fi
Lasten pelisäännöt

1) Asianmukaiset varusteet

2) Lapset odottavat harrastesalin sisäänkäynnillä

3) Ohjaajan kuunteleminen

4) Muiden kunnioittaminen ja huomioiminen

Varusteet

Varusteiksi riittävät sisäliikuntavaatteet (esim. colleget/shortsit ja t-paita/toppi) sekä paljaat jalat tai jumppatossut. Juomapullo kannattaa myös ottaa mukaan juomataukoa varten. Pitkät hiukset oltava kiinni ja korut, kellot, purkat yms. pois.

Ennen harjoitusten alkua

Harjoitusten alkua ja ohjaajaa odotetaan harrastesalin sisäänkäynnillä, telineille ei saa mennä ennen kuin ohjaaja on saapunut paikalle. Ratinassa ja Messukylän koululla tullaan saliin vasta, kun edellinen ryhmä lopettaa. Ryhmä pyydetään sisään edellisen ryhmän lopetettua. Vessassa on hyvä käydä etukäteen. Vaatteet tulee jättää pukuhuoneisiin ja juomapullot salin sivuilla oleviin hyllyköille.

Vanhempien pelisäännöt

1) Vanhempien odotettava salin ulkopuolella

2) Lapsi ajoissa paikalla

3) Kehu, kannusta ja kuljeta

4) Ilmoitathan muutoksista (esim. yhteystiedot)

Odotustila

Toivomme, että vanhemmat lähtevät salista pois harjoitusten ajaksi turvallisuussyistä, tilat ovat ahtaat ja käytävät tukkiutuvat nopeasti. Vanhemmat voivat odottaa harrastesalin odotustilassa. Ohjaajat saavat valmennusrauhan ja lapset saavat oman jumppatuokionsa viettää rauhassa. Tämä ei tietenkään koske ryhmiä, joissa vanhemmat ovat mukana. Vanhemmat voivat osallistua Sisun tarjoamille voimistelu- ja kuntotunneille http://www.tampereensisu.fi/telinevoimistelu/aikuisten-harrasteryhmat/ryhmat/ . Myös tanssiseurat Hurmio ja Spiral tarjoavat tunteja.

Ilmoittautumisjärjestelmä

Tammikuusta 2016 lähtien Sisu ottaa käyttöönsä Myclub ilmoittautumisjärjestelmän:
https://tampereensisu.myclub.fi/login
Vanhat käyttäjän on siirretty myclubiin, ja heille lähtee aktivointilinkki, millä kirjaudutaan Myclubjärjestelmään jatkossa.
Myclub- kysymyksissä voit ensin lukea ohjeet ja usein kysytyt kysymykset:
https://myclub.helpscoutdocs.com/

Kauden alussa on oikeus käydä kokeilemassa ryhmässä kaksi kertaa ja kesken kauden yhden kerran. Mikäli ei halua jatkaa ryhmässä, johon on ilmoittautunut, on ilmoittautuminen poistettava ilmoittamalla Sisun toimistoon (harrasteliikunta@tampereensisu.fi). Jos ilmoittautuminen järjestelmästä löytyy, on lasku aiheellinen. Ilmoittautuminen jokaiselle kaudelle erikseen!

Edistyminen ryhmissä

Valmentajilta kannattaa kysyä apua taitotason mukaisen ryhmän valintaan. Jos on hankala päättää, mihin ryhmään lapsi kuuluu, voi yhteyttä ottaa myös suoraan harrasteliikunta@tampereensisu.fi

Järjestämme keväisin ja syksyisin tytöille ja pojille hakutestit kilparyhmiin, mistä tiedotamme erikseen sähköpostitse.

Vakuutus

Voimistelijat ovat harjoitusten ajan vakuutettuja. Mahdollisen tapaturman sattuessa, ota yhteyttä Sisun toimistoon.

Päätoiminta Ikurissa, osoitteessa Tesomankatu 33

(Sisun voimistelujaoston toimisto sijaitsee Ikurin hallin alkupäädyssä, D-ovesta heti vasemmalle)

Bussit

Uusiin tiloihin pääsee hyvin bussilla. Linjoilla 21 ja 36 pääsee aivan portille ja myös linjat 8 ja 17 ajavat lähelle. Katso lisätietoja, ajoreitit ja aikataulut TKL:n nettisivuilta www.tampere.fi/tkl/aikataulut.html

Ajo-ohjeet

Myös autolla on helppo tulla paikanpäälle. Keskustasta päin tultaessa esim. Porintietä pitkin, josta poistuminen Tesomanvaltatielle ja liikenneympyrästä vasemmalle Tesomankadulle. Tätä tietä jatketaan kunnes vasemmalla näkyy portti ja sen takana parkkipaikka ja iso halli. Moottoritien suunnasta tullessa paras reitti on kääntyä Tesomalle Kolmenkulman ABC:n kohdalta ja jatkaa Kolmihaarankatua (muuttuu Tesomankaduksi liikenneympyrän jälkeen) suoraan kunnes harjoitustilat ovat tien oikealla puolella.

Parkkeeraaminen

Parkkipaikat ovat iltaisin erittäin ahtaat. Pyydämme erityistä varovaisuutta autojen kanssa parkkialueella. Sataedun parkkipaikoille on parkkeeraus kielletty. Ikurin hallin oikealla puolella on rakennettu uusi parkkialue, mihin voi autonsa pysäköidä. Tampereen Sisu kannustaa julkisiin kulkuneuvoihin, kävelyn ja pyöräilyn mahdollisuuksiin!