Tampereen Sisun syyskokouksessa 28.11. klo 18:00 / Näsilinnankadun toimistolla valitaan mm. seuran edustajat vuodelle 2019.
Tampereen Sisu ry:n johtokunnassa on tapahtunut henkilömuutoksia kesken toimintavuotta 2018. 2,5 vuotta seuraa luotsannut Anna Tanninen siirtyi alkusyksystä seuran työntekijäksi ja puheenjohtajan tehtäviä hoitaa loppukauden varapuheenjohtajaksi valittu Christa Uuramo. Lisäksi osa nykyisistä johtokunnan jäsenistä on luopumassa tehtävistään kaudelle 2019. Syyskokouksessa valitaan uusi puheenjohtaja, varapuheenjohtaja, sihteeri, taloudenhoitaja sekä 4-7 johtokunnan jäsentä. Kaikki seuran jäsenet voivat esittää ehdokkaita johtokunnan jäseniksi sähköpostitse etukäteen ennen syyskokousta. Tämän lisäksi ehdokkaita voi esittää paikan päällä kokouksessa, koska yhdistyslain mukaan kaikille päätösvallan käyttöön oikeutetuille on turvattava oikeus osallistua ehdokkaiden asettamiseen vaalia varten. Toiveissa kuitenkin on, että ehdokkaita esitettäisiin ennen syyskokousta, jotta kokoukseen osallistujat voivat tutustua hyvissä ajoin kaikkiin johtokuntatyöskentelystä kiinnostuneisiin ehdokkaisiin.

Ehdokkaita pyydetään toimittamaan 26.10 – 5.11 välisenä aikana lyhyt vapaamuotoinen esittely sekä lisätietona, mikäli ehdokas on kiinnostunut jostain erityisestä tehtävästä, kuten puheenjohtajan tai sihteerin tehtävästä. Lisäksi ehdotuksia toisesta henkilöstä voi tehdä samalla tavalla, mutta silloin ko. henkilöltä tulisi pyytää suostumus ehdolle asettautumisesta. Ehdokasasettelu toimitetaan sähköpostitse toimitettavien kokouskutsujen liitteenä kaikille jäsenille ja se tulee paperitulosteena nähtäville Tampereen Sisun toimistolle Näsilinnankadulle. Kokouskutsut toimitetaan yhdistyslain mukaisesti vähintään 14 vuorokautta ennen kokousta.

Lisätietoja ehdokasasettelusta saa toiminnanjohtajalta Joni Koivuselta, joni.koivunen@tampereensisu.fi, 0500 973 314

Tampereen Sisu Ry johtokunta